Miloun blogi muuttaa….

25 01 2012

Päivitän osoitteen tähän kun uusi blogi on katselukunnossa …





Kohti kolmosia

28 11 2011

Pimeä, sateinen sunnuntai-ilta, me Miltsun kanssa matkalla Hyvinkäälle aksakisoihin. Fiilis oli lähellä nollaa…

Matkalla yritin miettiä mitä olin unohtanut. Olin varma että jotain tärkeää oli jäänyt kyydistä. Tylysti sain huomata jättäneeni sadevaatteet ja kaikenlaiset valonlähteet kotiin, joten teimme lämmittelylenkkiä pimeässä ja sateessa lätäköitä väistellen, siinä aina onnistumatta.

Meillä oli kahden radan mahdollisuus tehdä hyviä suorituksia. Ensimmäinen rata oli suoritettavuudeltaan ihan ok, sujuva eikä mitenkään vaikean oloinen. Meille vain sattui pieniä virheitä, Miltsu pudotti pari rimaa (mitä se ei yleensä tee) ja minä sain yhden kiellon aikaiseksi. En tiedä oliko Miloulle oudolla tekonurmella osuutta rimojen putoamiseen. Tulos 15 ja 12. sija.

Toinenkin rata oli ihan ok, sujuva ja helpon oloinen, vain muutama putkiansa.

Poika liikkui jotenkin erilailla, ehkä Mussukka ei pitänyt siitä että rimat kolisevat sen pikkujalkoihin.  Minä sain juosta ihan tosissani ja yrittää tehdä mahdollisimman ennakoivaa ohjausta siinä samalla. Me onnistuttiin ja saatiin jouhevan puhdas suoritus!

Ja eikun hyvin mielin jäähdyttelylenkille…

Minusta rata oli helppo (ehkä siksi en suunnitellut ohjaavani poikaa ansaan) ja oletin että nopeita nollia satelee, mutta ei niitä sitten sadellutkaan.  Tulos 0 ja 1. sija, saatiin luva ja serti ja jouduttiin kolmosiin.

Kolmosiin ei vielä olisi ollut kiirettä, mutta jos kisaamaan lähtee, niin silloin vaan yrittää tehdä hyvän suorituksen eikä ajattele mitään muuta. Pitäisiköhän tehdä ehdotus luokanvaihtoluvien nostamisesta kolmesta ainakin viiteen :D

Illalla oltiin yhdeksältä kotona, väsyneinä mutta onnellisina. Elokuva Pirates of the Caribbean: Maailman laidalla, viinilasi pöydälle ja poika hierottavaksi…  Jäi elokuva katsomatta, ei ollut mun juttu.





Valmennusryhmän treenit á la Katja

26 10 2011

Einari on päässyt valmennusryhmään :) Ryhmällä on kerran kuukaudessa vierailevien kouluttajien vetämät treenit, viikkotreenien lisäksi.

Ensimmäisissä treeneissä Pete Huotari johdatteli meitä ohjauksen saloinin, viimekertaisissa Katja Alalauri jatkoi samalla teemalla.

Katja sai minut viimein oivaltamaan miten päällejuoksu oikeaoppisesti tehdään. Katkaisu oli avainsana tähän oivallukseen :D

Aloitan kuitenkin harjoitusradan alusta:

1. Hypyltä 2 pakkovalssilla putkeen, josta edelleen eteenkäskyllä okserille 6, takaakiertoon muurille ja muurilta PÄÄLLEJUOKSUlla sain hyvin etumatkaa kahden putken jälkeen ohjaamaan poikaa hypylle 10 ja valsaamalla takaakiertoon hypylle 11.

Kaikki meni muuten hyvin, mutta minun lähetys muurille takaakiertoon oli vain huitaisu ja päällejuoksu  oli jotain ihan muuta kuin pakkovalssi. Huidoin kuulema molemmilla käsillä ja liikuin mien sattui – minäkö liikkuisin ja huitoisin miten sattuu :)

No Katja näytti miten päällejuoksu tehdään: koira lähetetään kiertoon vasemmalla kädellä pienellä avulla (keilauksella) ja koiran liike katkaistaan muurin takana oikealla kädellä, joka samalla kutsuu koiran muurin yli ohjaajan taakse. Päällejuoksussa liikutaan esteen mukaisesti eteenpäin vai yläroppa kääntyy. Siinä se! Osasin jopa seuraavissa viikkoharkoissa tehdä asian oikein :)

2. Pyöräytys hypyltä 11 putkeen 12

3. Valssi hypyn 13 takana ja kutsu hypylle 13, josta hyppy 14 ja takaakierto hypylle 15, pyörähdys ja takaakierto hypylle 16, josta poika oikeaan käteen ja hyppy 17, tiukka käännös ja hyppyjen 18, 19  kautta putkeen 20.

4. Putkesta hypylle 21 sitten hinkattiinkin “muutamia” kertoja, en meinannut millään malttaa olla menemättä viemään eikkaa hypylle. Onnistuihan se sitten eli minun pitää hyödyntää pojan irtoamista ja lähetellä sitä enemmän (Pete sanoi samaa).

5. Kun lähetin pojan hypylle 11 ehdin hyvin valssaamaan hypyn 22 ja puomin valissä ja miltsu sai paremman linjan puomille..

6. Puomilta valssilla hypylle 24 ja putkeen 25, kepit poika haki hyvin ja meni melko itsenäisesti, joten pystin jättäytymään hypyn 27 putken puolelle ja ohjaamaan Miloun sujuvasti hyppyjen27, 28, 29 kautta putkeen 30.

7. Putkesta 30 tiukka pakkovalssimainen haltuunotto ja lähetys liikkuvalla valssilla hypylle 31 ja edelleen hypylle 32 josta kiertoon hyppylle 33, haltuunotto Alle.

Saatiin  harjoitus tehtyä läpi, mutta monia kohti jouduttiin hiomaan toisi enemmän, toisia vähemmän. Alku 1-6 meni loistavasti ….

Odottelemme innolla Timo Rannikon marraskuun treenejä :)






Niistoa ja muuta mukavaa

23 09 2011

Keskiviikkona emäntä juoksutettiin läkähdyksiin :)

Ensimmäinen harjoituskierros meni muutamilla korjauksilla melko hyvin. Toisesta kierroksesta sain risuja huolimattoman ja löysän ohjauksen takia. Joten kolmas kiekka heti perään ja ASENTEELLA!

Minulta vietiin viimeinenkin voimanpisara…

Tässä tämänkertainen tosi kiva rataharjoitus:

  • Ihmisnuoli pituudelta 2 putkeen 3
  • Niistolla 4 putkeen 5
  • Juoksupätkä putkeen 8
  • Sokkari putkesta A:lle
  • whisky-leikkaus hypyltä 10 putkeen
  • Juoksupätkä ja ennakoiva kääntö vartalolla hypyltä 13 kepeille 14
  • Kepeillä pojan edelle kierrättämään hyppy 15 ja siitä putkeen
  • Sokkarilla puomi 18
  • Juoksupätkä hypyltä 19 leijeröiden hyppy 25/10 putkeen 22
  • Putkesta kutsu hypylle 23, vartalokääntö hypylle 25 josta taas juoksupätkä loppuun …

Kiitokset mahtavalle Koutsille!





Tekniikkaa, tekniikkaa…

16 09 2011

Viikon ryhmiksissä oli hyvä tekniikkaharjoitus. Liitelyä rakastava kelpipoika joutui tiukkaan hanskaukseen ja surkea ohjaaja joutui liikkumaan ja ennakoimaan ohjaukset. Kuri molemmille tuotti tulosta, ohjaaja alkoi liikkua paremmin ja poika alkoi kääntymään haluttuun suuntaan.

Hypyt 2-3 liikkuva valssi / ihmisnuoli

Ensimmäisellä kerralla ohjasin einarin valssilla hypyltä 2 hypylle 3, ajoitus oli pielessä ja poika liiteli tapansa mukaan pitkälle. Ohjauksen ennakointi sai pojan kääntymään paremmin. Ihmisnuoli toimi, pönttis kääntyi hyvin.

putkesta 4 hypylle 5

Poika haki sitkeästi keppejä, tiukka haltuunotto heti putkelta ja ohjaajan parempi sijoittuminen ja ohjaus sai muutamien yritysten jälkeen pojan kiertämään hypyn 5.

5-6 päällejuoksu

Hypyllä 5 päällejuoksu hypylle 6 ja edelleen päällejuoksulla hypyltä 6 pituudelle.

hypyltä 9 pakkovalssilla hypylle 10

Pakkovalssi hypyllä 9 ja siitä hypylle 10 vaati hieman ohjaajan ruoskimista; ohjaus oli ihan liian hutiloivaa ja poika hakeutui pituudelle. Kumma kyllä ohjauksen ennakoiminen auttoi tässäkin ;)

11 takaakierto ja valssi hyppyjen 12 ja 13 välissä

Plörinäksi ja liitelyksi meni tämäkin kohta ohjaajan olemattoman ohjauksen takia. Ennakointia, ennakointia…. siinä se taika, millä Miltsun saa ottamaan hypyt tarkemmin ja liitely jää vähemmälle.

kepit

Vihdoinkin poika pääsi kepeille :D

putki poispäinkäännöksellä

ok

leijeröinti keppien takana ja pieni saatto ja tökkäisy hypylle 16

Kun ohjaajalle saatiin perille vähän ohjaustekniikkaa, niin tämä kohtakin meni hyvin.

hypyltä 17 takaakiertoon hypylle 18 ja saksalainen hypyltä 18 hypylle 19

Tätä kohtaa hiottiin, ohjaajan saksalainen oli hukassa.

putkelta 20 takaakiertoon hypylle 21

ok

tökkäisy hypylle 22 ja edelleen hypyt 23 ja 24

Tökkäisy auttoi ;)

Treenien jälkeen tuntui että nyt tosiaan treenattiin eikä vain juostu päättömästi ….

Tällaisia harjoituksia lisää!





Kisanomaiset treenit

26 08 2011

Tässä hiljalleen aloitellaan taas treenaaminen…

Keskiviikon ryhmäharkoissa meillä oli kisanomaiset treenit. Rata oli sujuva hyppyrata ja me pojan kanssa päästiin se läpi!

Maanantaina oltiin BH-kokeessa ja todistettiin että ohjaaja osaa jotenkuten käyttäytyä eli me päästiin se läpi.

Sunnuntaina käväistiin Kouvolan näyttelyssä hakemassa EH. En muistanut yhtään miten koiraa ”näytellään” tuomarille  :(   Pitänee ennen seuraavaa näyttelyä palautella asiaa mieleen.

Sunnuntaina on sitten Kouvolassa ensimmäinen kakkosluokan startti, saapi nähdä miten meidän käy….





Harkkarata

17 06 2011

Tässähän tämä viimekertainen harkkarata, pulmana on minun kovalevyn fragmentoituminen ….

Yritän muistella mitä tuossa harjoituksessa tapahtui :)

  • Alku ensimmäiseltä hypyltä putkeen meni niinkuin edellisessä “artikkelissa” kerroin.
  • Putkesta hypylle 12 meni vauhdilla, poika pysähtyi hyvin kontakteille ja haki kepit hyvin
  • Hypyltä 12 haltuunotto ja “peruutuslähetys” hypylle 13
  • Lähetys renkaalle 14 ja hypylle 15 ja veto putkeen 16 (jäin putken nro 5 päähän odottamaan poikaa putkesta)
  • Putkesta 16 pakkovalssi hypylle 17 (“liikkuvaa pakkovalssia” en ole harjoitellut, joten se ei oikein sujunut), saksalainen ko. kohdassa onnistui paremmin
  • hypyltä 18 vastakkaisella kädellä kääntö hypylle 19 ja edelleen hyppy 20

Tosi kiva harjoitus, vaikeampia kohtia pitää harjoitella kesän aikana…





Taukoa pukkaa

9 06 2011

Alkaa hiljalleen kesäloma koirajutuissa. Maanantaina laskin alkeisjatkoryhmäläiseni hyvin arvosanoin kesälomalle, tiistaina oli kevätkauden viimeiset Helenan treenit ja eilen viimeiset ryhmäharkat. Tänään on BH-kurssin kaupunkiosuus, nähtäväksi jää miten pikku maalaisjussini pärjää suuressa kaupungissa. Viimeinen rutistus ennen taukoa on agin SM-kisatyöläisena 17-19.6.2011. Lupaa sateista viikonloppua, toivottavasti ennuste paranee…

Tiistain treeneissä katselin huolestuneena pojan liikkumista. Ensimmäisen harkkavuoron jälkeen pojan takapää näytti kankealta, joten jätettiin toinen vuoro yhteen suoritukseen.  Vapaana hölkyttely sai pojan liikkumisen rennommaksi.

Keskiviikon ryhmätreenin jälkeen Miltsun takapää näytti taas jäykältä. Iltasella hieroin poikaa tunnin verran ja huomasin että toinen takajalka on vähän jumissa. Hieronnan aikana se vähän vertyi, mutta täytyy jatkaa jalan ”pehmentämistä”.

Eilinen koutsin tekemä harjoitus oli tosi kiva, sopivasti haastetta ja paljon onnistumisia. Ryhmätreeneistä selostus kunhan saan ratapiirroksen…

Ratapiirrosta ei ole vielä kuulunut, joten laitan tähän alun jota kokeilin kahdella eri tavalla.

Ensimmäinen tapa: hypyllä 2 pakkovalssi, lähetys takaakiertoon hyppy 3 ja tvisti, takaakiertoon hyppy 4 ja tvisti…

Toinen tapa:  Hyppy 2 lähetys takaakiertoon, pakkovalssi hypyllä 3 ja toinen pakkovalssi hypyllä 4…

Molemmat olivat ihan hyviä vaihtoehtoja.





Valsseja ja sokkareita, herkkuja ja onnistumisia

19 05 2011

Näin eilen:

  • Jätin pojan (sininen pylpyrä) lähtöön odottamaan ja menin (punainen pylpyrä) putken suun lähelle Miltsua vastaanottamaan. Kutsuin poikaa vasemmalla kädellä ja lähetin putkeen oikealla eli tein jonkin sortin valssin.
  • valssi putken ja hypyn 4 välissä
  • lähetys hypyn 4 takaa muurille 5
  • sokkari hypyn 6 ja putken 7 välissä (pussi vaihdettiin kovan tuulen takia putkeksi)
  • lähetys takaakiertoon hypylle 8
  • valssi hypyn 8 ja 9 välillä
  • sokkarilla hypylle 11 ja edelleen hypylle 12, josta kepeille
  • hyppyjen 14 ja 15 kautta putkeen
  • putkesta maaliin meni sujuvasti kummaltakin puolelta loppuhyppyjä, poika eteni hyvin eteen – käskyllä

Nolla-herkkuja tarjoili Susanna ja Tutu.

Toivottavasti viikonvaihde on antoisa ja saadaan ensi keskiviikkonakin kakkua…

Hyvä treeni, parempi mieli!





Tiistain toivotut

18 05 2011

Agiharkkoja on ollut viikoittain ja parhaina kahdet. Eilen saatiin taas nauttia Helenan koulutuksesta ja Remuksen kolmosiin siirtymisherkuista.

Tällä kertaa harjoitukset olivat melko ”helppoja”, jos meille Miltsun kanssa vielä mikään on oikeasti helppoa. Treenattavaa on vielä niin paljon ja rikkinäiset polvet haittaavat liikkumista :-(

Ratapiirroksessa näkyvät minun juoksulinjat (suurin piirtein), jotka muutamien yritysten jälkeen koin parhaimmiksi.

Punaisella linjalla

  • kutsuin pojan putken luona ja käänsin sen putkeen, josta edelleen hypylle 5 ja 6
  • putkeen 7 Eikka meni sujuvasti ja tuli sietä ulos oikeaan suuntaan hypylle 8
  • Takaa kierto hypyllä 9 ja siitä putkeen 10 meni ensimmäisellä kerralla hienosti, mutta seuraavilla kerroilla poika lähti käsistä ja pongasi hypyn 13. Kaikkea tuo mussukka keksiikin…
  • Hypyt 11 – 15 menivät ok. kunhan pystyin juoksemaan…

Sinisen linjan aloitin

  • kutsumalla poikaa putken luona josta käänsin sen putkeen
  • Putken jälkeen takana leikkaus hypyllä 4. Yritin tehdä jonkinlaisen vekin jotta olisin saanut pojan kääntymään sujuvasti hypylle 5, mutta Pönttis liiteli kauas neloshypyn taakse… Näitä ennakoivia ohjauksia ja kääntymisiä hyppyjen jälkeen täytyy harjoitella paljon, paljon… Jossain aivojen hautausmaassa on jonkinlainen muistijälki jostain ”Back” käskystä, täytyy yrittää sitä…
  • Useiden yritysten jälkeen sain liitelijän kääntymään hypylle 5, josta haltuunotto ja lähetys putkeen 6.
  • Putkesta kutsu hypylle 7, lähetys hypylle 8 ja back flap putkeen 9 meni hienosti.
  • Hypyillä 10 – 14 onnistuin jotenkin hukkaamaan juoksulinjan, kun se löytyi, niin Milou eteni hyvin ”eteen” käskyllä minun jälkeen jäämisestä huolimatta. :-D


Kivat treenin hyvässä seurassa jälleen kerran!

Iltasella suklaiseni sai hierontaa NCIS:n ajan…








Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.