Agiharkkoja on ollut viikoittain ja parhaina kahdet. Eilen saatiin taas nauttia Helenan koulutuksesta ja Remuksen kolmosiin siirtymisherkuista.
Tällä kertaa harjoitukset olivat melko ”helppoja”, jos meille Miltsun kanssa vielä mikään on oikeasti helppoa. Treenattavaa on vielä niin paljon ja rikkinäiset polvet haittaavat liikkumista
Ratapiirroksessa näkyvät minun juoksulinjat (suurin piirtein), jotka muutamien yritysten jälkeen koin parhaimmiksi.
Punaisella linjalla
- kutsuin pojan putken luona ja käänsin sen putkeen, josta edelleen hypylle 5 ja 6
- putkeen 7 Eikka meni sujuvasti ja tuli sietä ulos oikeaan suuntaan hypylle 8
- Takaa kierto hypyllä 9 ja siitä putkeen 10 meni ensimmäisellä kerralla hienosti, mutta seuraavilla kerroilla poika lähti käsistä ja pongasi hypyn 13. Kaikkea tuo mussukka keksiikin…
- Hypyt 11 – 15 menivät ok. kunhan pystyin juoksemaan…
Sinisen linjan aloitin
- kutsumalla poikaa putken luona josta käänsin sen putkeen
- Putken jälkeen takana leikkaus hypyllä 4. Yritin tehdä jonkinlaisen vekin jotta olisin saanut pojan kääntymään sujuvasti hypylle 5, mutta Pönttis liiteli kauas neloshypyn taakse… Näitä ennakoivia ohjauksia ja kääntymisiä hyppyjen jälkeen täytyy harjoitella paljon, paljon… Jossain aivojen hautausmaassa on jonkinlainen muistijälki jostain ”Back” käskystä, täytyy yrittää sitä…
- Useiden yritysten jälkeen sain liitelijän kääntymään hypylle 5, josta haltuunotto ja lähetys putkeen 6.
- Putkesta kutsu hypylle 7, lähetys hypylle 8 ja back flap putkeen 9 meni hienosti.
- Hypyillä 10 – 14 onnistuin jotenkin hukkaamaan juoksulinjan, kun se löytyi, niin Milou eteni hyvin ”eteen” käskyllä minun jälkeen jäämisestä huolimatta.
Kivat treenin hyvässä seurassa jälleen kerran!
Iltasella suklaiseni sai hierontaa NCIS:n ajan…

Ja lisäksi sait positiivista palautetta polvistasi
Jep, kyllä ne siitä….